Autohuolto ja kolarikorjaamo Valto Koivula Oy

Olemme palveleva, perinteinen yleiskorjaamo. Yhtiömme on perustettu vuonna 1993 ja nykyisessä toimipaikassamme Ylöjärvellä olemme toimineet vuodesta 1999 lähtien.

Yrityksen alusta alkaen toimintaamme ovat kuuluneet sekä autojen korjaus että pelti- ja kolarityöt, huollot, määräaikaistarkastukset, katsastustarkastukset sekä akku- ja rengaskauppa. Nykyään olemme myös romuajoneuvojen sekä sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanottopiste ja toiminnallamme on Pirkanmaan Ympäristökeskuksen myöntämä ympäristölupa. Palveluihimme on tullut mukaan myös hinaukset.

Tavoitteenamme on laajamittainen ja hyvä palvelu sekä lyhyet toimitusajat. Erityistä huomiota olemme kiinnittäneet myytävien varaosien ja tarvikkeiden laatuun. Jokainen asiakas on meille tärkeä.

Aukioloajat olemme pyrkineet asettamaan sellaisiksi, että ne sopisivat mahdollisimman monelle asiakkaalle.

Ympäristöteko -palkinto

Vuoden 2011 ylöjärveläinen ympäristöteko -palkinto myönnettiin Valto Koivula Oy:lle jätteen keräys- ja hyödyntämistyöstä. Palkinto luovutettiin Ylöjärven markkinoilla Kauppakeskus Elossa 26.05.2012.